Stressitulos II: Apua, migreeni!

Stressitesti II vahvisti epäilyni, että sisälläni on jättimäinen stressimöykky, joka herää eloon huomattuani uusia velvoitteita näköpiirissä. Se on opetettu niin hyvin hommaansa, että nykyään se hoitaa stressaamisen ilman minun lupaanikin. Joskus saatan tajuta vasta monen päivän päästä, että olen stressannut jotakin hommaa monta päivää, vaikka olisin puuhaillut ja ajatellut aivan muuta sekä ollut muutenkin suhteellisen hyvällä mielellä. Yhtenä päivänä sitten huomaa, että sisuskaluja on monta päivää jo painanut huoli ja murhe. Minä kutsun sitä tunnetilaa ahdistukseksi, koska terminä se on kuvaavampi, mutta yhtälailla voisin puhua negatiivisesta stressistä. 

Olen jännittynyt, joskus valvon yöllä ja mielessä pyörivät (mitkäs muutkaan kuin) seuraavan päivän tekemiset. Syön epäterveellisemmin kuin haluaisin, koska "aina ei jaksa" käyttää aikaa ruoan hankkimiseen, tekemiseen ja syömiseen tai yksinkertaisesti rahat vain ovat niin tiukilla. Eniten ongelmaa tuottaa säännöllinen syöminen. Ei kuulosta kovin vaikealta, eihän? Usein unohdun tekemään jotakin ja pitkitän syömisajankohtaa, kunnes äkkiä huomaan, että on sudennälkä eikä mikään ruokamäärä enää lopulta tyydytä. Tämä on varmasti haaste, jonka selättäminen on aivan helpoimmasta päästä, onneksi!

Teen myös montaa juttua kerralla ja sitten ihmettelen, kuinka kummassa en ole saanut tehtyä tänään "yhtikäs mitään". Yksi työ kerrallaan on aika hyvä vinkki, ainakin jos yksikin tekeillä olevista jutuista on haastava. Kokeilen tästä lähin keskittyä ainakin opiskelutehtäviin kunnolla. Toisaalta vapaalla on ihan kivakin välillä kuunnella musiikkia, tehdä ruokaa, lukea uutissivustoja ja näpräillä puhelinta samaan aikaan. Ai niin, tämänkö takia ruoka palaa välillä pohjaan?

Moneen muuhunkin kohtaan tuli omalta osaltani vastaukseksi "kyllä". Varsinkin tuo kohta "kärsitkö toistuvista päänsäryistä?" on aivan ongelmieni ydinaluetta ja yksi tärkeimmistä elämäni haasteista:

Kyllä, lääkkeet on keksitty. Kyllä, ne eivät aina auta. Kyllä, pelkään että joudun siirtymään aina vain vahvempiin kunnes mitään ei ole enää tehtävissä. Kyllä, en haluaisi syödä niitä. Kyllä, olen kiertänyt lääkäreillä. Kyllä, olen kokeillut "vaihtoehtohoitoja". Kyllä, olen jumpannut. Kyllä, olen kuullut kymmeniä kertoja, että migreeniin ei ole parannuskeinoa. Kaikki muu kuulemma paranee jumpalla...  

Kyllä, aion laittaa itse oman elämäni kuntoon. Toisten avustuksella. =)  

Kulmio

Toissapäivänä julkaistun makrohaasteen aihe on kulma. Mikä olisikaan sen kulmikkaampi muoto kuin kolmio?  

Muiden osallistujien kulmiin pääset TÄSTÄ.

Stressitesti II: Vaikutukset?

Nyt on luvassa jatkoa aiemmalle stressitestille, joka käsitteli stressialttiutta. Testi on kätköissä tämän linkin takana. Seuraavaksi siirrytään askel eteenpäin ja mietitään, miten stressitilanteet vaikuttavat sinuun ja minuun. Vastaillaan kysymyksiin, katsotaan tulokset ja laitetaan mietintämyssyt päähän! 

1) Oletko jännittynyt? Ovatko hartiasi ja niskasi kiereät ja jäykät? (kyllä/ei)
2) Makaatko yöllä hereillä murehtien ja suunnitellen seuraavaa päivää? (kyllä/ei)

3) Tupakoitko tai juotko normaalia enemmän? (kyllä/ei)
4) Syötkö vähemmän tai epäterveellisemmin kuin ennen? (kyllä/ei)
5) Tunnetko syyllisyyttä, jos rentoudut tai et tee mitään? (kyllä/ei)

6) Aloitatko seuraavan työn ennen kuin olet saanut edellisen valmiiksi? (kyllä/ei)
7) Kuivuuko suusi tai hikoilevatko kätesi? (kyllä/ei)

8) Tiuskitko ihmisille esimerkiksi kaupassa? (kyllä/ei)
9) Onko sinulla tunne, että sinulla on liikaa velvollisuuksia? (kyllä/ei)
10) Tunnetko itsesi turhautuneeksi ja muiden pettämäksi? (kyllä/ei)

11) Soivatko korvasi tai kuuletko muita ääniä? (kyllä/ei)
12) Sairastutko helposti tartuntatauteihin? (kyllä/ei)

13) Onko sinusta vaikea ajatella ja ratkaista ongelmia? (kyllä/ei)
14) Kärsitkö toistuvista päänsäryistä tai muista fyysisistä oireista? (kyllä/ei)
15) Saako pieni ja vähäpätöinen vastoinkäyminen koko elämäsi romahtamaan? (kyllä/ei)

Jos vastasit yli puoleen kysymyksistä "kyllä", opettele purkamaan stressiä kirjan ohjeiden avulla. Ohjeita on tulossa tänne bloginkin puolelle sitä mukaan, kun olen kartuttanut tilanteen ja tehnyt harjoituksia. Kokeillaan vaikka yhdessä, mistä löytyy apua stressinhallintaan ja mistä ei! Omia hyväksi koettuja vinkkejäkin saa jakaa!  

Tämäkin testi on peräisin Chrissie Gallagher-Mundyn oppaasta Rentoutuminen - kehon ja mielen rentoutusopas (1999). Suosittelen!  

Päivän ajatus IV

Minkä neuvon antaisin itselleni, jos "iltaminä" voisi antaa ohjeen "aamuminälle" tänään? Koska olin melko saamaton tänään, en tahtoisi saman toistuvan viikkotolkulla. Varsinkin koska tunnen itseni ja tapani tehdä samoja mokia aina uudestaan ja uudestaan oppimatta niistä mitään, haluan tarttua ongelmakäyttäytymiseeni nyt.
Kuuntele itseäsi ja toimi sen mukaan! Pidä tauko, jos ei suju.
En suonut itselleni kunnollista taukoa, joka veisi ajatukset muihin asioihin. En syönyt tarpeeksi. Jätin ulkoilut väliin.Tein kaikki klassiset virheet heti alkuunsa vain siksi, että saisin mahdollisimman pian työn alta pois. Strategiani kostautui heti eikä palkinnoksi jäänyt kuin apea mieli, kasaantuvia paineita ja syyllisyys tekemättömästä hommasta, joka ei edelleenkään ole valmis. Jos monen tunninkaan jälkeen heräämisestä uupumus ei ole hellittänyt (kuten minulla tänään), on ehkä syytä tarttua päivän ensimmäisen ongelman ratkaisuun. Sitten kun oma olotila on kohentunut, on helppo tarttua toimeen, vaikka vastassa olisi millainen "peto" tahansa!

Kirjoita ja hallitse

Olen aika myöhään liikkeellä viimeisimmän haasteen kanssa, mutta ensi kerralla sitten sukkelammin! Oli tarkoitus laittaa kuvat julki vähän aikaisemmin illalla, mutta kone tilttasi. Toivon, että tilan puutteen vuoksi! Jos nyt saan nämä tänne, niin olen tyytyväinen!

Viikon aihe on työkalu. Koska vasarat ja ruuvimeisselit ovat niin vähän käytössä (ja jossakin kaapin pohjalla pölyttymässä), otin kuvani minulle tutummista työvälineistä.

Kirjoitatko enää käsin?

...vai onko naputtelu mieluisampaa?

Toisten makrokuvia löytyy tämän linkin takaa.

Stressitulos: Liian läheinen suhde

Kyllä, kyllä ja kyllä. Olen viimeinkin päässyt vaiheeseen, jossa kykenen myöntämään, että stressaaminen on ongelmavyyhtini aivan ydintä. Tiedän "ihan sata varmasti", ettei minkään muun elämän osa-alueen muuttaminen tuo riittävää parannusta elämääni, ellen opi elämään stressaamatta - mutta miten ihmeessä sen oppisin? Erinäisiä rentoutumiseen liittyviä harjoituksia olen testaillut, mutta silti jostakin aina kiiskastaa. Olen huomannut, minkälaiset toimintamallit aiheuttavat stressiä, ja välillä toisinkin päin. Jakelen itselleni hyviä neuvoja, mutten läheskään aina tajua noudattaa niitä. Tai muista. Tai halua.

Ymmärrän toisaalta, että prosessi vie aikaa. Ei riitä, että kerran tajuaa kiinnittää huomiota stressiin tai päättää, että "se on loppu nyt". Prosessi on hyvin monivaiheinen. Välillä sitä oppiii ja välillä mokaa, ja kun on viimeinkin oppinut välttämään stressiä yhdessä paikassa, niin sitten sitä ilmaantuu toiseen paikkaan, hankalaa! Testin mukaan olen hyvin stressialtis (edelleen), vaikka olen edennyt jo usean harppauksen aivan lähtöpisteestä. Muutokset ovat suhteellisen hitaita, tai sitten sitä on itse vielä niin kärsimätön. Veikkaan jälkimmäistä.

Toivon, että oppisin hallitsemaan stressiä ja kääntämään sen positiiviseksi voimaksi. En aio pelkästään toivoa vaan myös toteuttaaa toiveeni, miten kauan se sitten viekään aikaa. Haluan ymmärtää kokemuksen tasolla sen, että stressi on valintakysymys ja kokonaan minussa itsessäni. Suhtautumistaan voi muuttaa, elämäänsä voi kehittää paremmaksi, mutta muihin ihmisiin ja ulkoiseen maailmaan voi vaikuttaa paljon vähemmässä määrin.  

Jos testi jäi välistä, sinne pääset TÄSTÄ.

Stressitesti: Oma suhteesi stressiin?

Stressiä ilmassa? Kartoita omaa tilannettasi näiden muutamien helppojen kysymysten avulla. Ehkä ne avaavat uusia näkökulmia monitahoisen stressikimpun avaamiseksi.

Stressi ei tarkoita pelkästään elämässä vastaan tulevia paineita vaan myös sitä, miten reagoit näihin tilanteisiin. Vastaa alla oleviin kysymyksiin ja arvioi oma stressialttiutesi.

1) Nukutko katkonaisesti? (kyllä/ei)
2) Pureskeletko kynsiäsi tai onko sinulla muita hermostumisen merkkejä?
(kyllä/ei)

3) Haluatko saada julkista tunnustusta työstäsi? (kyllä/ei)
4) Itketkö usein tai tunnetko usein halua itkeä? (kyllä/ei)
5) Onko sinun vaikea tehdä päätöksiä? (kyllä/ei)

6) Onko sinulla usein tunne, ettet selviydy kaikista vaatimuksista? (kyllä/ei)
7) Oletko jatkuvasti ärtyinen ja tiuskit läheisillesi? (kyllä/ei)

8) Tunnetko itsesi epäonnistuneeksi? (kyllä/ei)
9) Onko sinulla huolestuttavia ajatuksia tai fantasioita? (kyllä/ei)
10) Murehditko epäolennaisia asioita? (kyllä/ei)

11) Suututko helposti ihmisiin ja tilanteisiin? (kyllä/ei)
12) Suhtaudutko kärsimättömästi viivytyksiin? (kyllä/ei)

13) Suhtaudutko itseesi kielteisesti? (kyllä/ei)
14) Oletko tyytymätön itseesi tai elämääsi? (kyllä/ei)
15) Tunnetko itsesi pahoinvoivaksi, heikoksi tai hikoiletko ilman erityistä syytä? (kyllä/ei)

Jos vastasit useimpiin kysymyksiin "kyllä", sinun kannattaa kokeilla rentoutusharjoituksia ja opetella jokin rentoutumistekniikka kunnolla. Vaikka useimmat edellä olevat kysymykset liittyivätkin persoonaasi, voit tietoisesti muuttaa omia reaktioitasi stressitilanteissa. 

Testi on Chrissie Gallagher-Mundyn kirjasta Rentoutuminen - kehon ja mielen rentoutusopas.

Marraskuun valkeus

Makrohaasteen aihe tällä viikolla on valkoinen. Olen jo kovasti kaipaillut valoa tuovia elementtejä ympärilleni. Koska valkoisia hiutaleita ei ole vielä näkynyt, haeskelen valoa ja valkoisuutta muista lähteistä. 

Kajo

Hehku

Leimahdus

Tästä pääset haasteblogin sivulle ihailemaan muiden kuvia. 

Stressipallo pyörähtää

Äs-tee-är-ee-äs-äs-ii(!) Se, se on! Iso möykky elämässäni, joka ei ota laantuakseen eikä päästä otteestaan, vaikka olen parantunut suhtautumista moniin asioihin - itseeni, muihin, tekemisiini... varsinkin itseeni! Kun se ottaa ohjat elämässäni, pyllähdän auttamattomasti taaksepäin ja tuntuu, että kaikki yksinkertaisetkin toimenpiteet muuttuvat vuoren korkuisiksi! Mieli ja keho kieltäytyvät tottelemasta: lopulta olen zombie, joka koettaa hoitaa tehtävät viimeisillä voimillaan ja palaa kotiin lepäämään päiväksi tai useammaksi. 

Stressi on kipakka vastus ja vitsaus, jonka negatiiviset terveysvaikutukset yleisesti tiedetään. Voi jopa olla, että stressin vaikutus vointiin ja sairauksien kehittymiseen on vielä virallisia käsityksiäkin suurempi (mm. immuniteetti, kiputilat, mielenterveys jne.). Kuinka moni sitten pyrkii aktiivisesti välttämään stressaamista, samalla tavalla kuin vaikkapa roskaruoan päivittäistä mättämistä? Niinpä niin, stressi on ikään kuin lieveilmiö, joka on kiinteä osa elämäntyyliä nykyään. Eihän sitä voi välttää, kun on koko ajan kaikkea: töitä ja opiskelua ja tapaamisia ja siivousta ja kaupassa käyntiä ja deadlineja ja harrastuksia ja syömisiä ja aikaisia aamuja ja lisää kaupassa käyntiä... Miten muka voisi elää stressitöntä elämää?

Hetkinen, tähän kohtaan pysähdys ja henkäys. Mitä stressillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Kaikkihan tietävät, mitä on stressi, mutta joskus asian kääntäminen ja vääntäminen rautalangasta helpottaa ymmärtämään, mistä kaikesta sitä oikeastaan puhuu. Stressillä viitataan kahteen asiaan: jokapäiväisessä elämässä kohtaamiimme haasteisiin sekä tapaan selviytyä näistä tilanteista. Oleellista on, onko meillä tarpeeksi voimia selviytyä näistä tilanteista. Se, miten reagoimme vastaan tuleviin haasteisiin määrää sen, onko stressin vaikutus kielteinen vai myönteinen. Jos haaste on liian suuri, tilanne aiheuttaa epätasapainon vaatimusten ja omien voimavarojen välille. Tästä syntyy ahdistus, joka johtaa stressioireisiin.  

Miten ihmeessä tämän epätasapainon tilan voisi välttää tai kääntää eduksi? Otetaan esimerkiksi vaikka kirjoitusstressi, joka minulla aikoinaan oli pahanlaatuinen: 

Tässä tapauksessa kohtaamani haaste on saamani kirjoitustehtävä. Koska minulla on korkeat vaatimukset itseni suhteen, haluan, että suoriudun hyvin. Tunnen, että tehtävä on vaikea ja lannistuin jo pelkästä ajatuksesta, etten onnistu tavoitteideni mukaisesti. Stressin vaikutus on tällöin todella negatiivinen: se ei puske minua eteenpäin kirjoittamaan vaan lannistaa, koska tunnen, etten selviä hommasta riittävän hyvin. Vaatimusten ja omien voimien välillä on epätasapaino, joka johtaa ahdistuneisuuteen. Ahdistus ja stressin oireet haittaavat kirjoitusprosessia, joka epäonnistuu ennen kaikkea siitä syystä, että kaikki voimani ovat menneet stressaamiseen. Silmät ristissä saan kirjoitettua tehtävän valmiiksi ja palautan keskinkertaisen työn suru puserossa.

Kirjoitusstressin olen osittain jo selättänyt, siksi sen ottaminen esimerkiksi oli helppoa. Kirjoittamisessa itsekriittisyys on vain syytä unohtaa ja korjata mahdolliset virheet ja silmiinpistävät korniudet vasta lopuksi, jos intoa vielä riittää. Olen jopa oppinut nauttimaan ns. pakollisista kirjoitustehtävistä, koska niissä voi aina antaa itsestään jotakin - oli tehtävä kuinka kuiva tahansa. Kaiken kaikkiaan kirjoittamisessa minä itse olen ollut se suurin vaatimusten asettaja kaikessa täydellisyyden tavoittelussani, mikä on varsin ironisesti syönyt juuri sitä sisällön laatua, jossa olen pyrkinyt erinomaiseen lopputulokseen. Aivan pähkähullua!   

Stressiä aiheuttaa (elämän kannalta) moni kirjoittamista keskeisempi asia, joten en voi kuin salaa toivoa, että pieni analyysi selkeyttäisi näitäkin asioita ja nostaisi esiin uusia puolia näiden ratkaisemiseksi. Miten on rahan ja terveyden aiheuttaman stressin laita? Työstressi, opiskelustressi? Löytyykö kaikkiin ratkaisu??

Inspiraatiota ja tietoa stressistä olen hakenut mm. Chrissie Gallagher-Mundyn kirjasta Rentoutuminen - kehon ja mielen rentoutusopas (1999).

Päivän ajatus III

Minulla on taakka. Ajan mittaan se on muuttunut yhä painavammaksi, lopulta niin raskaaksi, että jopa sen ajattelu voi saada päänsäryn alulle. Olen hiljentänyt asiasta muistuttavan äänen taka-alalle mielessäni mutta silti tiedän, että se siellä kytee, eikä se ole alkuunkaan hyvä tunne! Miten voi selvitä kaikkien lukemattomien, tekemättömien hommien kanssa, saada rästit ja velvoitteet hoidettua ja silti nauttia elämästä ilman raskasta murehtimista?

Tee asia kerrallaan. Aloita tärkeimmästä.

Tärkein homma on epäilemättä se, jonka tekemättä jättäminen kuormittaa eniten! Jos tehtävää on paljon, voi olla fiksua tarttua haastavimpaan hommaan ensin. Näin stressiä ei pääse muodostumaan ja alkava noidankehä on katkaistu alta aikayksikön.  

Ihan tulessa

Tämän viikkoisen makrohaasteen aihe on aterimet.

Muiden osallistujien kuvia löydät TÄÄLTÄ.

Onneksi olkoon!

Ennen kuin siirryn eteenpäin ja luon lisää pieniä projekteja (pääni menoksi ja onneksi:), on syytä katsahtaa taaksepäin ja selvittää nykyinen tilanne. Missä olen onnistunut? Ovatko kirjoitukseni olleet pelkkää sanahelinää vailla kosketusta todelliseen elämääni vai olenko todella koettanut parantaa elämäni laatua?

Melkein kaikista vahvimmin mielessä on pyörinyt kielenkäyttö, yksinkertaisesti se, millaisia ilmauksia käytämme päivittäisessä elämässä. Pessimististen sanojen välttäminen ei olekaan ollut niin vaikeaa kuin aluksi kuvittelin! Mitä enemmän olen käyttänyt kieltä positiiviseen sävyyn, sitä enemmän ajatuksetkin ovat tottuneet ilmausten käyttöön ja muotoutuneet kohti uutta optimistisempaa näkökulmaa. 

Olen luopunut pakosta lähes täysin. Pitää, täytyy ja pitäisi sen sijaan putkahtelevat välillä huomaamatta suusta. Myönnettäköön, että varsinkin kirjoittaessa on vaikeaa luopua pitää ja pitäisi -sanoista. Varsinkin kun blogini sisältö keskittyy elämän muuttamiseen, kehittymiseen ja uusien tavoitteiden luomiseen, tuntuu välillä hankalalta välttää sellaisten hyvin luontevien sanaparien käyttöä kuin "pitää tehdä" tai "pitäisi yrittää". Jos kuvitellaan, että ennen projektini alkua käytin päivittäin runsaasti suorittamiseen ohjaavia ilmauksia, on tilanne nyt marraskuun alussa aivan toinen, paljon parempi! 

Minulle on vakiintunut tapa korjata negatiiviisuuteen johtavat sanavalintani silloin, kun kirjoitan tai puhun. En tarkoita kuitenkaan sillä asenteella, että olisi kiellettyä käyttää tiettyjä sanoja. Tässä ei ole kyse itsensä syyllistämisestä - ei todellakaan! Tärkeintä on itse tajuta ja herätä siinä vaiheessa, kun oma persoona on vajoamassa pessimismin suohon. Jos tämän huomaa, on syytä onnitella itseään! Yksi vajoama on vältetty!

Toisin kuin urheilussa tai laihduttamisessa, minun tavoitteideni etenemisessä ei hyödynnetä ainakaan mitään perinteisiä mittareita! Kehittyminen on hyvin suhteellista ja uskon, että muutokset parhaiten huomaa itse. Olen onnekas, ettei minun tarvitse pudottaa esim. 20 kg:a painosta, koska tuon kaltaiset tavoitteet ovat kovin suorituskeskeisiä. Minusta niihin on vaikea suhtautua ilman kaikenlaisia "pakkoja". Minun näkökulmani elämäni muuttamiseen on kehitys jokaisella elämän akselilla. Elämän laadun olisi tarkoitus nimenomaan parantua, eikä siihen sisälly pusertamista, syyllisyyttä, epätoivoa eikä tiettyjen lukemien perässä juoksua. Onnellisuudessa on kyse ihan muusta!

Kuka ottaa itsensä liian vakavasti?

Alku. Piste. Teen tämän minulle helpoksi. Nyt en voi enää perääntyä. 

Luulin päässeeni kirjoituspelosta jo melkein kokonaan eroon. Vuoden aikana on tullut kirjoiteltua kohtalaisen paljon: tieteellisempää tekstiä mutta myös runoja, ajatelmia ja nyt tätä blogia. Kuinka minulle edelleen voi iskeä rimakauhu oltuani muutaman päivän poissa kotoa ja lisäksi vuorokauden kotona sairaana. Ovatko aivoni siinä ajassa pehmenneet vai mitä on tapahtunut?  

Tuskin. Vanha kriittikko-minäni siellä vain kuiskuttelee ja arvostelee jokaista tekoani ja aloitusyritystäni. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että arvostelen omia tekstejäni vasta, kun koko teksti on kasassa - mutta miten sulkea silmät arvioivalta katseelta ja silti kirjoittaa? Tahtoisin keskittyä asiaan enkä kalvaviin epäonnistumisen tunteisiin. Suljenko silmät?   

Ainoa keino, mikä minulle tuli äkkiseltään mieleen, on kirjoittamisen aloittaminen ensimmäisestä mieltä painavasta asiasta - eli kirjoittamisesta ja rimakauhusta. Aloitin täysin vapaasti sillä, mitä ensimmäisenä mieleen tuli: melko kliseisesti mutta suoraan asiaan menemällä. Nyt kun olen päässyt vauhtiin, on pelkokin hävinnyt lähes olemattomiin. Voin keskittyä olennaiseen eli kirjoittamiseen ja itseni ilmaisuun.     

Meidän itsekriittisten ihmisten ei kannattaisi ottaa itseämme liian vakavasti. Yleensä siinä vaiheessa homma alkaa mennä metsään, oleellinen unohtuu ja turhat yksityiskohdat saavat liikaa painoarvoa. Tässä puhuin nyt kirjoittamisen alkuvaikeuksista mutta tätä voi soveltaa muunkin tyyppisiin tilanteisiin, joissa liiallinen itsekriittisyys selvästi häiritsee omaa elämää.