Mielen kellot soi(vat) - meditaatio ja mielenrauhan toivomus

Minulla oli sivullani kysely, johon muutama innokas oli käynyt vastaamassa. Kiitos teille, sain selville, että teillä muillakin on paljon stressiä elämässä, jopa päivittäin. Minua tieto lohdutti mutta samalla myös jaan tuskanne. En soisi kenenkään käyttävän päivittäistä energiaansa stressailemiseen, jolla on lähinnä ikäviä vaikutuksia mieleen, oloon ja terveyteen, varsinkin pitkällä aikavälillä. Kukaan viidestä (5) vastaajasta ei ollut sitä mieltä, että osaisi (vielä) elää ilman stressiä. Siinäpä olisi taito, jonka minä ainakin haluaisin oppia - sillä tiellä ollaan!

MEDITAATIOSTA - ELI MITÄ SE ON?

Olen aiemmin maininnut meditaation tässä jutussa. Pääpiirteissäni tarkoitukseni on selättää stressi: vähentää stressailua ja stressitilanteita, hallita paremmin omaa suhtautumista ja fyysisiä stressireaktioita kehossa. Tähän avukseni  otan meditaation, johon ainakin aluksi perehdyn Rentoutuminen - kehon ja mielen rentoutusopas (1999) -kirjan siivin (ks. kuva). Tässä kohtaa taitaa olla hyvä selventää, mitä tarkoitan meditaatiolla, koska sanana se voi herättää ihmisestä riippuen hyvin erilaisia mielikuvia ja ennakkoluuloja, niin hyvässä kuin pahassa.

On olemassa monenlaisia meditaatiomenetelmiä: Meditaatioon voi liittyä rituaaleja, rukouksia, mantroja, ääniä ja musiikkia. Meditaatiolla voidaan tarkoittaa myös kävelemistä maaseudulla, urheilua tai muuta vapaa-ajan harrastetta (mm. kylpeminen, saunominen). Nämä kaikki voivat toimia meditaation muotona, jos MIELI ON OIKEALLA TAVALLA MUKANA. On ihan eri asia rentoutua täysin tietoisena ja keskittyneenä itse rentoutumiseen kuin vain maaten lattialla suunnitellen huomista aikataulua tai katsellen sohvalla televisiota.

Syventyminen omiin ajatuksiin voi johtaa meditatiiviseen mielentilaan. Meditaatiossa on kyse tietoisesta halusta ja pyrkimyksestä rauhoittaa mieli. Ihminen  haluaa katsoa sisäänpäin, omaan sisimpäänsä - ei niinkään ulospäin muuhun maailmaan. Meditaatiota voi harjoittaa yhtä hyvin aktiviteettina kuin mielentilana. Tällöin keho rauhoitetaan ja mieli vapautetaan. Alussa tämä voi vaatia paljonkin ponnistelua ja harjoittelua, koska länsimaissa hiljentymisen opetteleminen on aivan yhtä vaikeaa ja outoa kuin uuden liikeradan opetteleminen.

Meditaatio on holistinen (kokonaisvaltainen) menetelmä, joka siis ottaa ihmisen huomioon kokonaisuutena (keho + mieli = enemmän kuin osiensa summa). Kääntämällä katseen sisäänpäin pääsee käsiksi syvimpiin ajatuksiin ja tunteisiin. Pystyt kontrolloimaan omaa persoonallisuuttasi paremmin ja parantamaan elämän laatua. Tietoisuuden kasvaessa aistimukset muuttuvat elävämmiksi, keskittymiskyky paranee ja luovuus kasvaa. Alat luottaa omaan harkintakykyyn etkä ole enää riippuvainen toisten mielipiteistä: sinulle riittää, että hyväksyt itse itsesi. Tämä auttaa selviytymään paremmin jokapäiväisen elämän paineista ja pystyt sopeutumaan uusiin tilanteisiin nopeammin. Sekä henkinen että fyysinenkin hyvinvointi lisääntyy, kerrotaan rentoutusoppaassa.

HYÖDYT. Meditointi lievittää jännitystä ja stressiä ja myöhemmässä vaiheessa voi suojella stressioireilta, kuten korkealta verenpaineelta, migreeniltä ja unettomuudelta. Säännölliset harjoitukset voivat viedä askeleen pidemmälle. Tunnet ehkä tarvetta tuulettaa vanhoja tapoja ja tottumuksia ja haluat muuttaa itseäsi esim. kärsivällisemmäksi ja suvaitsevaisemmaksi ihmiseksi. Näet selkeämmin itsesi, arvosi, ihmissuhteesi ja koko maailman ympärilläsi. Kuulostaako hyvältä? Tämän vuoksi meditointia kuvaillaan kokonaisvaltaiseksi menetelmäksi, koska sen tarkoitus ei ole keskittyä vain yhteen puoleen kerrallaan - vaan menetelmänä huomioi koko ihmisen!

Meditaatio on keskittymisharjoite, jolla pyritään rentouttamaan mieli ja saavuttamaan sellainen tietoisuuden tila, jossa mieli on vapaa ajatuksista ja huolista. Se siis auttaa meitä vapautumaan jokapäiväisen elämän rutiineista ja huolien taakasta. Voit myös vilkaista, mitä Wikipedia tietää kertoa meditaatiosta. Perinteisesti meditaatio käsitteenä liitetään idän uskontoihin ja traditioihin, mutta minun lähdeteoksessani on selvästi länsimainen pohjavire käsitellä asiaa. Helpointa lienee aloittaa selkeän oppaan (kirja tai ihminen) avulla. Henkilökohtaisesti minua meditoinnissa kiinnostaa se kaikki hyvä, mitä se voi tuoda omaan elämään ja vointiin. Olen lukenut ja kuullut siitä niin paljon hyvää, että olen alkanut todella uskoa, että tässä on menetelmä, jonka avulla elämästäni tulee ihanampaa ja terveempää.  

Tässä on vanha Hesarin juttu meditoinnin hyödyistä, jos vaikka mietityttää, mitä kaikkea hyvää sen avulla voi omaan elämäänsä tuoda:

Mietiskely lisäsi onnellisuutta, tyytyväisyyttä ja ulospäin suuntautuneisuutta, mutta vähensi neuroottisuutta ja materialistisuutta.

Alla on harjoitus, joka johdattelee tietoista mielen rauhoittamista eli meditointia kohti.

HARJOITUS:
Makaa lattialla jalat irti toisistaan. Polvet ja lantio ovat täysin rentoina. Ojenna käsivarret sivuille ja anna pään levätä lattiaa vasten. Makaa tässä asennossa hetken aikaa ja kokeile, pystytkö pitämään kehosi täysin liikkumatta ilman, että alat jännittyä. Yritä olla liikkumatta kolme minuuttia. Jos huomaat, että alat jännittää tai kehosi alkaa liikehtiä levottomasti, lopeta harjoitus ja yritä myöhemmin uudelleen. Harjoittelun myötä pystyt vähitellen olemaan liikkumatta yhä kauemmin. 

Kehon ja mielen hyvinvointia ammennan mm. näistä kirjoista.

MIELENRAUHAAN - ELI SINNE JA TAKAISIN

Jos kamppailet kroonisten kipujen kanssa, kuten minä, suosittelen lämpimästi Antti Heikkilän kirjaa Siunattu kipu (ks. yllä). Heikkilän kirjasta lisää pääset lukemaan aiemmasta postauksestani. Omasta mielestäni elämässä pahinta on epävarmuus, tietämättömyys ja odottaminen, liittyy se sitten terveydentilaan tai muuhun ongelmatilanteeseen. Kun joku sitten kykenee antamaan nimen ja selityksen sille tuntemattomalle ongelmavyyhdille, jonka kanssa on paininut pitkään vailla kunnollista ymmärrystä asiantuntijoilta tai kanssaihmisiltä, sitä saa jonkinlaisen mielenrauhan asian suhteen! Sitä, kun oli alkanut kuvitella kaikenlaista, että on pahasti sairas... tai hullu... tai mikä pahinta: keksinyt aivan kaiken! Heikkilän kirjasta olen saanut enemmän hyödyllistä tietoa kroonisista kivuista kuin kaikilta muilta lääkäreiltä, hoitajilta ja verkon tietolähteistä yhteensä. Se, jos mikä, luo toivoa, ja toivoahan ihminen tarvitsee - kattavan selityksen lisäksi - kokeakseen, että elämä on arvokasta!

Mietin usein, että mielenrauha on ehkä arvokkain ominaisuus ja omaisuus, mitä ihmisellä voi olla vaalittavana. Kun kaikki on kohdillaan oman mielen kanssa, voi keskittyä olennaiseen eli oman elämän elämiseen. Kun ymmärtää oman rajallisuutensa, sen hyvin rajallisen elinajan, mikä meillä jokaisella on käytettävissä, selkiytyy kummasti se kuva mielessä, mitä elämältä todellisuudessa haluaa ja mikä on juuri minulle olennaista (ei muille, naapurin tädille, sukulaisille tai yhteiskunnalle). Riittää, että on tyytäväinen siihen, mitä itsellä on. Kun on tietoinen omasta sisimmästään, niin sitä kautta on mahdollista jakaa myös paljon ulospäin: tekemisissään ja muille ihmisille. Mikä olisikaan sen parempi sisältö elämälle?    

Onko sinulla vastaavanlaisia ajatuksia tai kokemuksia?

Mitä tekisin, kun pää särkee?

Olin ajatellut viettää lauantaita mahdollisimman mukavissa merkeissä kotona kunnolla rentoutuen. Kun aamulla avasin silmäni, tajusin kuitenkin todellisen tilanteen. Paha päänsärky oli tuloillaan, aivoni olivat sumun peitossa ja päässäni painetta: olo oli siis yhtä pirteä kuin arkusta nousseella (ja aivotoiminta suunnilleen samaa luokkaa).

Päivän aikana tein muutamia hengitysharjoituksia ikkunan ääressä, harjoitin tietoista palleahengitystä ja join monta kuppia teetä. Olinhan kuullut, että kivulle ei saa antaa valtaa, joten yritin ikään kuin etäännyttää itseni kauemmas ja miettiä, mikä on kivun viesti. Piristyin sen verran, että päätin unohtaa pahenevan pääkivun ja lueskella satunnaisia kirjoja hyllystä. Uuteen runokirjaan olisin mielelläni tutustunut, mutta hyllyssä olivat vain ne muutamat tutut vuosien takaa. Päätin kaivaa Antti Heikkilän teoksen Siunattu kipu paperipinon alta.

Suosittelen Heikkilän kirjaa erityisesti kipujen kanssa painiskeleville. Kirja tarjoaa lääketieteeseen kokonaan toisenlaisen näkökulman, joka kulkee nimellä holistinen eli kokonaisvaltainen lääketiede. Kirja painottuu kivun olemuksen luonnehtimiseen ja kivunhoitoon, ja Heikkilä antaa runsaasti esimerkkejä erityisesti selkäkipuun liittyen. Kirjan suurinta antia on joka tapauksessa kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka idea kaikessa yksinkertaisuudessaan piilee siinä, että ihminen on enemmän kuin osiensa summa. Siunattu kipu tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa psykosomatiikkaan liittyen, mielen ja ruumiin suhteesta, kipujen syntymekanismeista ja tietysti hoidosta. Perinteinen lääketiede saa osakseen kritiikkiä painokkain kirjaimin.

Heikkilä jakaa kivun kahteen luokkaan: psykosomaattiseen kipuun (arkipäivän tavallisin kipu) sekä kudostuhoon (haava, luunmurtuma, tulehdus jne.). Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos kipu jatkuu yli neljä viikkoa, se on psykosomaattista, paitsi jos kudostuho jatkuu edelleen tulehduksen tai esimerkiksi syövän takia. Heikkilän mukaan suuri osa kroonisista (vuosia kestäneistä) kivuista on psykosomaattista ja hoidon pitäisi kohdistua kivun syyhyn! Toisin sanoen kipu on oire jostakin muusta, joten kivun lääkitseminen pois ei vie syytä pois.

Kipupotilailla autonominen tasapaino helpottaa ja poistaa kipuja. Pallea on lihas, jota ohjaa niin autonominen kuin tahdonalainenkin hermosto. Heikkilän mukaan pallea on ainoa pinta, jonka kautta voi tietoisesti päästä yhteyteen tiedostamattoman ja sen säätelymekanismien kanssa. On hengitettävä rauhallisesti pelkästään pallealla. Hengitys on ainoa tietoinen tapa synkronoida sympaattinen ja parasympaattinen hermosto keskenään. Sympaattinen hermosto aktivoituu sisäänhengityksessä ja parasympaattinen vastaavasti uloshengityksessä.

Perinteisessä (hatha)joogassa sisään- ja uloshengitys ovat yhtä pitkiä, tasaisia ja rauhallisia. Kuitenkin kipupotilaan kannattaa muuttaa sisään- ja uloshengityksen suhdetta, koska hänen sympaattisen hermostonsa toiminta on korostunut. Autonomisen hermoston tasapaino on oleellista tervehtymisen kannalta, joten hyvä keino stimuloida parasympaattista hermostoa on pidentää uloshengitystä (vastaavasti sisäänhengitys stimuloi sympaattista hermostoa). Kannattaa kokeilla hengitystä 1:2. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että...

1) sisään hengittäessä laskee mielessään kolmeen
2) ulos hengittäessä laskee mielessään kuuteen

Huokaileminen (jännityksen lauettua) on varsin kuvaava esimerkki hengityksestä "yhden suhde kahteen" eli lyhyt henkäys sisään ja pitkä ulos. Henkilökohtaisesti en pidä lukua numeroista, kun hengitän sisään ja ulos, koska se vaikeuttaa rentoutumista (ja siitähän tässä pohjimmiltaan on kyse!). On hyvä kuitenkin tietää, minkälaisesta aikojen suhteesta puhutaan, ja jotakuta toista voi tietysti auttaa numeroiden laskeminen.

On ihmeellistä, miten hengitysrytmin muutos voi vaikuttaa vaivoihin! Jos kiputuntemukset tuntuvat kehon oikealla puolella, hengitys "kahden suhde yhteen" auttaa, mutta jos kipu onkin vasemmalla puolella, vastaavasti avun tuo "yhden suhde kahteen"! Omat päänsärkyongelmani ovat 98-prosenttisesti vasemmalla puolella, joten tiedän, mikä voisi tuoda avun. Aion tästä lähin keskittyä enenevässä määrin pitkiin uloshengityksiin nenää ja palleaa apuna käyttäen.

Hengittäminen kuulostaa varmasti helpolta paperilla, vaikka ei sitä alkuunkaan ole. Se vaatii keskittymiskykyä ja todennäköisesti useita harjoittelukertoja ennen kuin alkaa sujua luontevasti. Toisaalta se on palkitsevaa, kun huomaa vointinsa paranevan. Mitä ennemmän saa onnistumisen kokemuksia, sitä enemmän tietysti harjoittelukin innostaa.


"Hengitystä kannattaa harjoittella, sillä siitä on apua moneen eri ongelmaan. Oikea hengitys tekee ihmeitä, ja ihmeitä ei tapahdu ilman hengitystä", painottaa Heikkiläkin.

Palaan takaisin vielä itseeni ja särkyyni. Rupesin lukemaan Heikkilän tekstiä entistä huolellisemmin ja pohdiskelemaan sen sisältöä. Vaikka ennenkin olen koettanut harjoittaa 1:2-hengitystä, tulokset ovat vaihdelleet huonon ja harvojen onnistumisten välillä. Nyt kuitenkin oivalsin jotakin uutta! Hengityksessä (nenä-pallea) ei kannata käyttää apulihaksia lainkaan, koska tasapaino häiriintyy. Apulihakset aktivoivat sympaattisen hermoston, joka jo muutenkin on kipupotilailla aktivoitunut! Tästä voisi löytyä yksi selitys sille, miksi liikunnan harrastamisesta tuntuu olevan enemmänkin haittaa kuin hyötyä, kun keho (vasen puoli) kipuilee. Sen sijaan olen huomannut, että kun olo on ennestään jo miellyttävä, parantaa liikkuminen vointia entisestään. Näille kokemuksille on ehkä löytynyt viimeinkin selitys, mikä auttaa ymmärtämään paljonkin, mistä tässä kipukierteessä kokonaisuudessaan on kyse.