PS. Nyt kommentointi on tehty kaikille helpommaksi!
Lisäsin myös aktiivisimmat kommentoijat sivupalkkiin näkyville!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulun hiljaiseloa?

"Onpas täällä hiljaista", ajattelen ja samalla keksin ikään kuin tekosyyn blogini päivittämättä jättämiselle. Ok, huomaahan sitä kyllä, että joulu lähenee, on kenties enemmän tehtävää ja muistettavaa, mutta stressailua koetan välttää kuin ruttoa. Mitäpä siitä, jos kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, kunhan en möhli tärkeimpien asioiden kanssa! On ihan sallittua pitää taukoa ja rauhoittua tai keskittyä tärkeämpiin juttuihin. Minun kohdallani kyse on muustakin. Aiheita on paljon plakkarissa. On minulla, mistä kirjoittaa, ja intoakin riittäisi! Ikävä kyllä, olen kytkenyt "asioiden siirtely" -vaihteen päälle, vaikka nautin suuresti blogin pitämisestä (ja monista muistakin suunnitteilla olevista jutuista). En ole varma käyttäytymiseni alkuperästä - lieneekö laiskuus, pelko vai tapa ja tottumus?

Luultavasti olen taas kertaalleen juuttunut vanhojen kaavojeni vangiksi. Sen tiedän, miten se prosessi etenee. Asioiden siirtelystä seuraa minulla suoraviivaisesti vain stressiä, epävarmuutta, kiirettä ja kasaantuvia työtaakkoja - tai ainakin pettymystä, jossei muuta. Eihän kukaan sellaista tilannetta halua itselleen... Ethän, Marjut?

Ehkä minä nyt uskon, kun vetoan itseeni näin puolijulkisesti. Kun sanon ääneen jonkin asian toiselle, voi olla helpompi toimia suunnitelman mukaan. Se on hassua, mutta ihminen on melko ristiriitainen olento, aina välillä. Ei ole helppoa toimia edes oman tahdon ja pyrkimysten mukaan, koska mielessä saattaa kamppailla "eri tahtoja". Yksi haluaa, että lepään, toinen että opiskelisin ja kolmas, että aktivoituisin työnhaussa. Neljäs puoli ehkä kaipaa juhlia, juhlan tuntua muiden asioiden vastapainoksi. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? 

----------------------

Miten joulukuu vaikuttaa sinuun? 
Onko sinulla näin ennen joulua hiljaiseloa...
a) blogien suhteen?
b) kotona?
c) molemmissa?
d) ei kummassakaan?

2 kommenttia:

  1. Aika hiljaiseloa olen myös viettänyt blogi postauksissani. Tarve ollut rauhoittua.
    Kummasti tekemättömiä asioita on ilmaantunut, kun tulee tilaa.

    Aina vieraili blogissani ja Hänen pyynnöstään kerron Sinulle, että laittaisitko puuttuvan URL-osoitteen luetteloon, niin Hänkin pääsee kommentoimaan.:)

    Voisikohan sekin osaltaan tehdä blogisi hiljaisemmaksi.;))

    Toivotan Valoisan mielen Joulun odotusta Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Liplatus, kiitos!! Rauhallista Joulun odotusta sinulle! :-)

    Nyt lisäsin noita kommentointimahdollisuuksia... Olin aluksi ihan pihalla, mistä URL-osoitteesta ja luettelosta on oikein kyse, heh. Koko ajan sitä vain oppii uutta! En tajunnut, että olen tehnyt kommentoinnin niin vaikeaksi monelle...

    Kiitos arvokkaasta tiedosta sinulle ja Ainalle ja tervetuloa kommentoimaan, kaikki nekin, joilta olen sen aiemmin vahingossa evännyt! =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...