PS. Nyt kommentointi on tehty kaikille helpommaksi!
Lisäsin myös aktiivisimmat kommentoijat sivupalkkiin näkyville!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Päivänvaloa

Lähipuistossa 27.9.-11
Runo on Sanna Karlströmin runokokoelmasta Päivänvalossa (2007). Tämä tuli mieleeni tänä aamuna. 


Kyljen kaaren alla outoa kipua.

Eilen peittelin siemeniä multaan,
ovathan ne vielä siellä.
Kai tähän tulee valoa.

Pienet selvänäkijät,
pimeässä sitä kuvittelee kaikenlaista.
Toiset auringon.





maanantai 26. syyskuuta 2011

Mitä tekisin, kun pää särkee?




















Olin ajatellut viettää lauantaita mahdollisimman mukavissa merkeissä kotona kunnolla rentoutuen. Kun aamulla avasin silmäni, tajusin kuitenkin todellisen tilanteen. Paha päänsärky oli tuloillaan, aivoni olivat sumun peitossa ja päässäni painetta: olo oli siis yhtä pirteä kuin arkusta nousseella (ja aivotoiminta suunnilleen samaa luokkaa).

Päivän aikana tein muutamia hengitysharjoituksia ikkunan ääressä, harjoitin tietoista palleahengitystä ja join monta kuppia teetä. Olinhan kuullut, että kivulle ei saa antaa valtaa, joten yritin ikään kuin etäännyttää itseni kauemmas ja miettiä, mikä on kivun viesti. Piristyin sen verran, että päätin unohtaa pahenevan pääkivun ja lueskella satunnaisia kirjoja hyllystä. Uuteen runokirjaan olisin mielelläni tutustunut, mutta hyllyssä olivat vain ne muutamat tutut vuosien takaa. Päätin kaivaa Antti Heikkilän teoksen Siunattu kipu paperipinon alta.

Suosittelen Heikkilän kirjaa erityisesti kipujen kanssa painiskeleville. Kirja tarjoaa lääketieteeseen kokonaan toisenlaisen näkökulman, joka kulkee nimellä holistinen eli kokonaisvaltainen lääketiede. Kirja painottuu kivun olemuksen luonnehtimiseen ja kivunhoitoon, ja Heikkilä antaa runsaasti esimerkkejä erityisesti selkäkipuun liittyen. Kirjan suurinta antia on joka tapauksessa kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka idea kaikessa yksinkertaisuudessaan piilee siinä, että ihminen on enemmän kuin osiensa summa. Siunattu kipu tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa psykosomatiikkaan liittyen, mielen ja ruumiin suhteesta, kipujen syntymekanismeista ja tietysti hoidosta. Perinteinen lääketiede saa osakseen kritiikkiä painokkain kirjaimin.

Heikkilä jakaa kivun kahteen luokkaan: psykosomaattiseen kipuun (arkipäivän tavallisin kipu) sekä kudostuhoon (haava, luunmurtuma, tulehdus jne.). Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos kipu jatkuu yli neljä viikkoa, se on psykosomaattista, paitsi jos kudostuho jatkuu edelleen tulehduksen tai esimerkiksi syövän takia. Heikkilän mukaan suuri osa kroonisista (vuosia kestäneistä) kivuista on psykosomaattista ja hoidon pitäisi kohdistua kivun syyhyn! Toisin sanoen kipu on oire jostakin muusta, joten kivun lääkitseminen pois ei vie syytä pois.

Kipupotilailla autonominen tasapaino helpottaa ja poistaa kipuja. Pallea on lihas, jota ohjaa niin autonominen kuin tahdonalainenkin hermosto. Heikkilän mukaan pallea on ainoa pinta, jonka kautta voi tietoisesti päästä yhteyteen tiedostamattoman ja sen säätelymekanismien kanssa. On hengitettävä rauhallisesti pelkästään pallealla. Hengitys on ainoa tietoinen tapa synkronoida sympaattinen ja parasympaattinen hermosto keskenään. Sympaattinen hermosto aktivoituu sisäänhengityksessä ja parasympaattinen vastaavasti uloshengityksessä.

Perinteisessä (hatha)joogassa sisään- ja uloshengitys ovat yhtä pitkiä, tasaisia ja rauhallisia. Kuitenkin kipupotilaan kannattaa muuttaa sisään- ja uloshengityksen suhdetta, koska hänen sympaattisen hermostonsa toiminta on korostunut. Autonomisen hermoston tasapaino on oleellista tervehtymisen kannalta, joten hyvä keino stimuloida parasympaattista hermostoa on pidentää uloshengitystä (vastaavasti sisäänhengitys stimuloi sympaattista hermostoa). Kannattaa kokeilla hengitystä 1:2. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että...

1) sisään hengittäessä laskee mielessään kolmeen
2) ulos hengittäessä laskee mielessään kuuteen

Huokaileminen (jännityksen lauettua) on varsin kuvaava esimerkki hengityksestä "yhden suhde kahteen" eli lyhyt henkäys sisään ja pitkä ulos. Henkilökohtaisesti en pidä lukua numeroista, kun hengitän sisään ja ulos, koska se vaikeuttaa rentoutumista (ja siitähän tässä pohjimmiltaan on kyse!). On hyvä kuitenkin tietää, minkälaisesta aikojen suhteesta puhutaan, ja jotakuta toista voi tietysti auttaa numeroiden laskeminen.

On ihmeellistä, miten hengitysrytmin muutos voi vaikuttaa vaivoihin! Jos kiputuntemukset tuntuvat kehon oikealla puolella, hengitys "kahden suhde yhteen" auttaa, mutta jos kipu onkin vasemmalla puolella, vastaavasti avun tuo "yhden suhde kahteen"! Omat päänsärkyongelmani ovat 98-prosenttisesti vasemmalla puolella, joten tiedän, mikä voisi tuoda avun. Aion tästä lähin keskittyä enenevässä määrin pitkiin uloshengityksiin nenää ja palleaa apuna käyttäen.

Hengittäminen kuulostaa varmasti helpolta paperilla, vaikka ei sitä alkuunkaan ole. Se vaatii keskittymiskykyä ja todennäköisesti useita harjoittelukertoja ennen kuin alkaa sujua luontevasti. Toisaalta se on palkitsevaa, kun huomaa vointinsa paranevan. Mitä ennemmän saa onnistumisen kokemuksia, sitä enemmän tietysti harjoittelukin innostaa.


"Hengitystä kannattaa harjoittella, sillä siitä on apua moneen eri ongelmaan. Oikea hengitys tekee ihmeitä, ja ihmeitä ei tapahdu ilman hengitystä", painottaa Heikkiläkin.

Palaan takaisin vielä itseeni ja särkyyni. Rupesin lukemaan Heikkilän tekstiä entistä huolellisemmin ja pohdiskelemaan sen sisältöä. Vaikka ennenkin olen koettanut harjoittaa 1:2-hengitystä, tulokset ovat vaihdelleet huonon ja harvojen onnistumisten välillä. Nyt kuitenkin oivalsin jotakin uutta! Hengityksessä (nenä-pallea) ei kannata käyttää apulihaksia lainkaan, koska tasapaino häiriintyy. Apulihakset aktivoivat sympaattisen hermoston, joka jo muutenkin on kipupotilailla aktivoitunut! Tästä voisi löytyä yksi selitys sille, miksi liikunnan harrastamisesta tuntuu olevan enemmänkin haittaa kuin hyötyä, kun keho (vasen puoli) kipuilee. Sen sijaan olen huomannut, että kun olo on ennestään jo miellyttävä, parantaa liikkuminen vointia entisestään. Näille kokemuksille on ehkä löytynyt viimeinkin selitys, mikä auttaa ymmärtämään paljonkin, mistä tässä kipukierteessä kokonaisuudessaan on kyse.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Vippaskonsti nuhanenille ja rättiväsyneille

Seuraava ohje on tarkoitettu tukkoisen nenän avaamiseksi, mutta suosittelen sitä myös väsyneiden aivosolujen virkistämiseksi. Tein harjoituksen nenän puhdistamista ajatellen, jotta nenän kautta hengittäminen sujuisi kevyemmin. Samalla huomasin, että jo muutaman minuutin harjoitus ikkunan äärellä virkistää kummasti! Tähän et tarvitse muita apuvälineitä kuin mahdollisesti nenäliinoja.

1) Avaa ikkuna ja hengitä syvään.
2) Sulje toinen sierain ja hengitä sisään (ja ulos) avonaisella sieraimella.
3) Jonkin ajan päästä vaihda sierainta ja jatka edelleen useita kertoja hengittäen vuoroin kummallakin sieraimella.
4) Jatka kunnes nenä aukeaa. Nyt olo on virkistynyt ja hengitys kulkee vapaasti!  

Lyhyt hengitystuokio ikkunan äärellä voi tosiaan saada ihmeitä aikaan. Tämä on oivallinen konsti varsinkin meille paljon sisätiloissa oleskeleville tapauksille!



















Ohje on Yogi Ramaharakan teoksesta Hengittämisen taito.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kasva isoksi ja iloiseksi!

Kirpputorilla kierrellessäni käteeni osui kirja nimeltä Kasva isoksi ja iloiseksi. Kasvamisesta, onnesta ja mietelauseista kiinnostuneena ihmisenä kirja siirtyi luontevasti ostoskorin puolelle. Selasin kirjan läpikotaisin ja löysin kivoja lausahduksia. Minä tykkään ainakin näistä:


Mikään todella ihana ei ole koskaan myytävänä.



Älä siirrä huomiseen sitä,


mistä voit iloita


jo tänään.




Ylihuomenna on 
loppuelämäsi 
kolmas päivä.







Idea on siitä erikoinen asia,
että se toimii,
mikäli sinäkin toimit.



Kaikki helpot ongelmat on jo ratkaistu.



Ellet saa kaikkea haluamaasi,
ajattele sellaista, mitä et saa
etkä haluakaan!


Menestys on sitä, että saa mitä haluaa.
Onni on sitä, että haluaa mitä saa.




Elämään tarvitaan

siivet ja juuret,

ilot ja unelmat,

pienet ja suuret!





Optimisti erehtyy yhtä usein kuin pessimisti,
mutta hänen elämänsä on aika paljon miellyttävämpää.


Aina, kun uskaltaa rikkoa omat rajansa,
kasvaa pisaran verran.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Pörriäinen nousee siivilleen

Kappaleen matkaa... onnentuntua.
Ville Leinonen ja Paula Vesala hykertelevät hyönteisvauvan kera.

Ville Leinonen: Ensimmäistä Kertaa by Fonal Records

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Lepää rauhassa, pakkopulla!

Tänään täytyy lukea tenttiin, pitää siivota ja on pakko käydä kaupassakin (huokaus)... Hetkinen, kuuntele itseäsi! Kuulostaako turhan tutulta? Mistä ihmeestä minä olen oppinut puhumaan tuolla tavalla? Suomen kielen sanavarastossa riittää vaikka kuinka paljon värikkäitä sanoja ja kivoja verbejä, niin miksi ihmeessä käytän kieltä noin pessimistisesti, kuluttavalla tavalla!

Existence-blogin viime postaus, omat pohdintani kielen merkityksestä ja mm. kanssaihmisten puhetapojen havainnoiminen viime aikoina ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että ihmisen kieli (mitä hän käyttää) ja ihminen itse ovat kiinteästi yhtä: esim. niin että puhetapa vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä olemme ja miten toimimme - kuin toisinkin päin! Toisin sanoen, koska tahdon parantaa elämäni laatua, aion keskittyä siihen, millä tavalla ilmaisen itseäni, miten puhun ja mitä sanoja viljelen erityisen paljon!

Viime viikolla "kotonakotona" käydessäni kerroin luopuneeni sanoista: täytyä, pitää ja pakko! Nämä "lempisanani" ovat hiljalleen hivuttautuneet jokapäiväiseen sanavarastooni niin salakavalasti, etten ole osannut puolustautua. Mitä enemmän ajattelee listaa tekemättömistä hommista, jotka pitää tehdä, sitä enemmän näkymätön lasti painaa hartioita. Usein iloinen päivä kääntyy laskuun, kun mieleen muistuu, "mitä tänään on pakko tehdä". Kun sanat on lausuttu ääneen tai mielessä, täyttää epätoivo mielen. Miksi? Omalla kohdallani ei ainakaan siksi, että asiat itsessään olisivat kovinkaan vastenmielisiä, päinvastoin! Velvoittavat ja ahdistavat sananparret sen sijaan tekevät tehtävänsä, ja pian on noidankehä valmis! Epätoivo lisää epätoivoa, samalla tavoin kuin viha vihaa. 

Toivon, että kykenen välttämään pessimististen ilmausten (liika)käyttöä. Vaikka mieltä ei voikaan noin vain muuttaa toimimaan kokonaan toisella tavalla, voi siihen vaikuttaa ulkoapäin eri konsteilla: kielenkäyttö on yksi tapa. Tästä eteenpäin epäterveen hengitystapani lisäksi kyytiä saa myös puhevirtani: kohta se solisee iloisen kevätpuron lailla!

Jos sinulla on vinkkejä, miten käyttää kieltä elämänlaatua kohentavasti tai mitä sanoja kannattaa käyttää harkiten tai viljellä, laitahan kommenttia! Jaa vinkki meidän muiden kanssa!



"Change your thoughts and you change your world." (Norman Vincent Peale)


lauantai 10. syyskuuta 2011

Onnenkarhu tietää, mistä pitää

"Mistä sinä pidät kaikista eniten maailmassa?" Risto Reipas kysyi.

"Kaikista eniten", sanoi Puh ja sitten hänen täytyi pysähtyä ajattelemaan. Sillä vaikka hunajan syöminen oli todella mukavaa, sitä ennen oli hetki, joka oli vielä parempi, mutta hän ei tiennyt, miksi sitä sanottiin. Sitten hän ajatteli, että Risto Reippaan kanssa oli hyvin mukava olla ja se, että Nasu oli lähellä, tuntui hyvältä, ja ajateltuaan kaikkea tätä hän sanoi:

"Kaikista eniten pidän siitä, kun minä ja Nasu tulemme tapaamaan sinua ja sinä sanot: 'Ottaisitko jotain pientä?' ja minä sanon: 'Jotain pientä voisimme varmaan ottaa, vai mitä Nasu?' Ja ulkona on hyräilevä päivä ja linnut laulavat." 

NALLE PUH RAKENTAA TALON


Puh on suurisydäminen mutta hieman yksinkertainen karhu, jolla on elämänasenne kohdillaan. Mitä voisimmekaan oppia satukarhun suhtautumisesta elämään? 

maanantai 5. syyskuuta 2011

Viskibassoilua ja iloisia uutisia

"Ihminen, joka yöllä hengittää suun kautta, herää aina janoisena ja kurkussa kuiva tunne. Hän rikkoo luonnonlakia vastaan ja kylvää täten sairauden siemeniä."

Hätkähdin, kun luin sanat Yogi Ramaharakan kirjasta Hengittämisen taito. Tuntuu kuin kukaan ihminen maailmassa ei olisi ikinä ymmärtänyt, miltä minusta on tuntunut elämäni useimpina aamuina. Yhtäkkiä itselleni tuntematon joogi heittää kylmää vettä päälleni ja tarjoaa ratkaisua ongelmaani. Minun on pakko lukea lisää.

Luvussa vertaillaan nenä- ja suuhengitystä. Viesti on selvä: nenän kautta saa terveyttä ja voimaa, suun kautta hengittäminen sairastuttaa. Perustelut vaikuttavat päteviltä: suu ei anna mitään suojaa hengityselimille, joten kylmä ilma, pöly ja "sairauden idut" pääsevät helposti sisään tätä kautta. Nenän puhdistuskyky on yhtä tärkeä kuin sekin, että suu voi estää kirsikankivet ja kalanruodot menemästä vatsaan.

Niinä iltoina, kun olen muistanut hengittää nenän kautta (palleahengitystä) ennen nukahtamista, olen herännyt aamulla paremmissa voimissa, levänneenä. Tuntuu, että jotakin perää näissä jutuissa todella on. Yritän myös kiinnittää enenevässä määrin huomiota hengittämiseen myös päiväsaikaa, välttäen suun kautta hengittämistä, hengityksen pidätyksiä ja muita heikentäviä tapoja.

"Villikansojen äidit tietävät enemmän, heitä johtaa sisäinen vaisto. He näyttävät vaistomaisesti huomaavan, että sieraimet ovat ne kanavat, joiden kautta ilma johdetaan keuhkoihin, ja he opettavat lastansa sulkemaan pienet huulensa ja hengittämään nenästä." 

Hengitä kukkanen!
Muistan, kun pienenä kysyin äidiltäni, miten hengitetään! Tajusin ilmeisesti vaistonvaraisesti, että jotakin hengityksessäni oli pielessä. En vain tiennyt mitä ja miksi, ja kun kerran "kaikki osaavat hengittää", niin mitäpä minä olisin voinut tehdä toisin. Onneksi nyt on toisin ja vaihtoehtoja!  

Sen lisäksi, että nenän kautta hengitys on hyvin tärkeää terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, kirjan mukaan se on oleellinen osa myös hengittämisen taidon alkuperusteita joogassa. Kirjan suomenkielinen versio on alun perin vuodelta 1935, joten kieli on paikoitellen vanhahtavaa ja saa koomisen sävyn. Asia on silti yhä ajankohtainen.

Olkoon tämä ohjenuoranani:
"Ihmisen ei pitäisi hengittää suulla enempää kuin syödä nenällään." 


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Viimeiseen hengenvetoon

On sunnuntai-ilta ja mietin omaa elämääni. Elän selvästikin jonkinlaista taitoskohtaa elämässäni eikä se taida olla edes sattumaa: 25 vuotta tuli ihmisen iässä täyteen tänä vuonna. Kuitenkin ikä on vain numeroita ja sen tajuaa päivä päivältä vain paremmin. Nyt, kun on saavuttanut tietyn pisteen elämässä - kasvanut isoksi ja fiksuksi, tasavertaiseksi muiden ihmisten kanssa - tietää olevansa sama ihminen vielä mummoiässäkin kuin tänään (jos saa elää niin kauan), monta kokemusta rikkaampana vain!

Blogin aloittaminen tässä tilanteessa tulee sopivaan saumaan. Olen aina pohdiskellut paljon (pää tupaten täynnä mietteitä) mutta jostakin syystä kirjoittaminen ei ole sujunut kitkatta. Harvoin olen saanut annettua paljonkaan itsestäni paperille tai näytölle. Kirjoittaminen on ollut jonkinlaista pakkopullaa (lähinnä koulussa), jonka kautta ole yrittänyt vastata kuviteltuihin odotuksiin: opettajan, itseni tai tehtävänannon vaatimuksiin. Tajuan kuitenkin, että ongelma on ollut lähinnä itsessäni ja suhtautumisessani. Kriittisyys on hyvästä mutta liiallinen itsekritiikki tappaa hyvätkin ajatukset, toteutuksen, koko luovuuden. Kesken (kirjoitus)prosessin se on sietämätöntä. Tästä lähin hellitän punakynäni kanssa ja annan mennä. Jo nyt tunnen, kuinka tekstiä pulppuaa sormenpäistäni - enkä edes erityisesti yritä mitään! 

Kirjoittaminen on vapauttavaa. Huomaan olevani nyt paljon rennompi kuin esimerkiksi pari viikkoa sitten, kun olen saanut purettua pääni sisältöä tekstiksi.  Ehkäpä minulla on aina ollut kova tarve kirjoittaa mutten hölmöyksissäni (mm. täydellisyyden tavoittelu) ole sitä tajunnut. Olen pari yötä kirjoittanut kone sauhuten tuntojani ja ajatuksiani ylös ilman minkäänlaista sensuuria. Julkaisukelpoista materiaalia on vielä varsin vähän, mutta monta pohjaideaa tuleville postauksille jo on (itseäni koskettavia aiheita on koko elämä pullollaan). Kunhan vain itsesensuuri ei iske päälle, niin kaikki sujuu hyvin ja kirjoituksia ilmestyy tiuhaan!
Tahdon olla onnellinen - nyt ja tulevaisuudessa. Tajuan, että prosessi on tärkeämpi kuin maali, jota ei ikinä täysin saavuta, mutta se onkin "the point": elää läsnä tässä hetkessä, nauttia ihanuuksista mitä tämä hetki tarjoaa. Tietysti minulla on unelmia ja kehitettävää paljonkin nykytilanteessa. Haluan voida paremmin, nähdä maailmaa, tehdä antoisaa työtä jne. Mutta jossei osaa elää nykyhetkessä, ei edellä mainituista asioistakaan kykene nauttimaan, kun tulevat kohdalle. En tahdo tajuta kuolinvuoteellani: "Kävelin onneni ohi!"   

Tällä hetkellä haen inspiraatiota elämänmuutokseeni alla olevista kirjoista, joihin palaan lähiaikoina vielä niin monta kertaa: 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...