Olin ajatellut viettää lauantaita mahdollisimman mukavissa merkeissä kotona kunnolla rentoutuen. Kun aamulla avasin silmäni, tajusin kuitenkin todellisen tilanteen. Paha päänsärky oli tuloillaan, aivoni olivat sumun peitossa ja päässäni painetta: olo oli siis yhtä pirteä kuin arkusta nousseella (ja aivotoiminta suunnilleen samaa luokkaa).
Päivän aikana tein muutamia hengitysharjoituksia ikkunan ääressä, harjoitin tietoista palleahengitystä ja join monta kuppia teetä. Olinhan kuullut, että kivulle ei saa antaa valtaa, joten yritin ikään kuin etäännyttää itseni kauemmas ja miettiä, mikä on kivun viesti. Piristyin sen verran, että päätin unohtaa pahenevan pääkivun ja lueskella satunnaisia kirjoja hyllystä. Uuteen runokirjaan olisin mielelläni tutustunut, mutta hyllyssä olivat vain ne muutamat tutut vuosien takaa. Päätin kaivaa Antti Heikkilän teoksen Siunattu kipu paperipinon alta.
Suosittelen Heikkilän kirjaa erityisesti kipujen kanssa painiskeleville. Kirja tarjoaa lääketieteeseen kokonaan toisenlaisen näkökulman, joka kulkee nimellä holistinen eli kokonaisvaltainen lääketiede. Kirja painottuu kivun olemuksen luonnehtimiseen ja kivunhoitoon, ja Heikkilä antaa runsaasti esimerkkejä erityisesti selkäkipuun liittyen. Kirjan suurinta antia on joka tapauksessa kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka idea kaikessa yksinkertaisuudessaan piilee siinä, että ihminen on enemmän kuin osiensa summa. Siunattu kipu tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa psykosomatiikkaan liittyen, mielen ja ruumiin suhteesta, kipujen syntymekanismeista ja tietysti hoidosta. Perinteinen lääketiede saa osakseen kritiikkiä painokkain kirjaimin.
Heikkilä jakaa kivun kahteen luokkaan: psykosomaattiseen kipuun (arkipäivän tavallisin kipu) sekä kudostuhoon (haava, luunmurtuma, tulehdus jne.). Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jos kipu jatkuu yli neljä viikkoa, se on psykosomaattista, paitsi jos kudostuho jatkuu edelleen tulehduksen tai esimerkiksi syövän takia. Heikkilän mukaan suuri osa kroonisista (vuosia kestäneistä) kivuista on psykosomaattista ja hoidon pitäisi kohdistua kivun syyhyn! Toisin sanoen kipu on oire jostakin muusta, joten kivun lääkitseminen pois ei vie syytä pois.
Kipupotilailla autonominen tasapaino helpottaa ja poistaa kipuja. Pallea on lihas, jota ohjaa niin autonominen kuin tahdonalainenkin hermosto. Heikkilän mukaan pallea on ainoa pinta, jonka kautta voi tietoisesti päästä yhteyteen tiedostamattoman ja sen säätelymekanismien kanssa. On hengitettävä rauhallisesti pelkästään pallealla. Hengitys on ainoa tietoinen tapa synkronoida sympaattinen ja parasympaattinen hermosto keskenään. Sympaattinen hermosto aktivoituu sisäänhengityksessä ja parasympaattinen vastaavasti uloshengityksessä.
Perinteisessä (hatha)joogassa sisään- ja uloshengitys ovat yhtä pitkiä, tasaisia ja rauhallisia. Kuitenkin kipupotilaan kannattaa muuttaa sisään- ja uloshengityksen suhdetta, koska hänen sympaattisen hermostonsa toiminta on korostunut. Autonomisen hermoston tasapaino on oleellista tervehtymisen kannalta, joten hyvä keino stimuloida parasympaattista hermostoa on pidentää uloshengitystä (vastaavasti sisäänhengitys stimuloi sympaattista hermostoa). Kannattaa kokeilla hengitystä 1:2. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että...
1) sisään hengittäessä laskee mielessään kolmeen
2) ulos hengittäessä laskee mielessään kuuteen
Huokaileminen (jännityksen lauettua) on varsin kuvaava esimerkki hengityksestä "yhden suhde kahteen" eli lyhyt henkäys sisään ja pitkä ulos. Henkilökohtaisesti en pidä lukua numeroista, kun hengitän sisään ja ulos, koska se vaikeuttaa rentoutumista (ja siitähän tässä pohjimmiltaan on kyse!). On hyvä kuitenkin tietää, minkälaisesta aikojen suhteesta puhutaan, ja jotakuta toista voi tietysti auttaa numeroiden laskeminen.
On ihmeellistä, miten hengitysrytmin muutos voi vaikuttaa vaivoihin! Jos kiputuntemukset tuntuvat kehon oikealla puolella, hengitys "kahden suhde yhteen" auttaa, mutta jos kipu onkin vasemmalla puolella, vastaavasti avun tuo "yhden suhde kahteen"! Omat päänsärkyongelmani ovat 98-prosenttisesti vasemmalla puolella, joten tiedän, mikä voisi tuoda avun. Aion tästä lähin keskittyä enenevässä määrin pitkiin uloshengityksiin nenää ja palleaa apuna käyttäen.
Hengittäminen kuulostaa varmasti helpolta paperilla, vaikka ei sitä alkuunkaan ole. Se vaatii keskittymiskykyä ja todennäköisesti useita harjoittelukertoja ennen kuin alkaa sujua luontevasti. Toisaalta se on palkitsevaa, kun huomaa vointinsa paranevan. Mitä ennemmän saa onnistumisen kokemuksia, sitä enemmän tietysti harjoittelukin innostaa.
"Hengitystä kannattaa harjoittella, sillä siitä on apua moneen eri ongelmaan. Oikea hengitys tekee ihmeitä, ja ihmeitä ei tapahdu ilman hengitystä", painottaa Heikkiläkin.
Palaan takaisin vielä itseeni ja särkyyni. Rupesin lukemaan Heikkilän tekstiä entistä huolellisemmin ja pohdiskelemaan sen sisältöä. Vaikka ennenkin olen koettanut harjoittaa 1:2-hengitystä, tulokset ovat vaihdelleet huonon ja harvojen onnistumisten välillä. Nyt kuitenkin oivalsin jotakin uutta! Hengityksessä (nenä-pallea) ei kannata käyttää apulihaksia lainkaan, koska tasapaino häiriintyy. Apulihakset aktivoivat sympaattisen hermoston, joka jo muutenkin on kipupotilailla aktivoitunut! Tästä voisi löytyä yksi selitys sille, miksi liikunnan harrastamisesta tuntuu olevan enemmänkin haittaa kuin hyötyä, kun keho (vasen puoli) kipuilee. Sen sijaan olen huomannut, että kun olo on ennestään jo miellyttävä, parantaa liikkuminen vointia entisestään. Näille kokemuksille on ehkä löytynyt viimeinkin selitys, mikä auttaa ymmärtämään paljonkin, mistä tässä kipukierteessä kokonaisuudessaan on kyse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti