Lokakuun pimeät illat, jos mitkä, rauhoittavat mielen kaikesta ylimääräisestä. Niille on tarvetta, koska näin lokakuun puolessa välissä viimeinenkin aivosolu alkaa tajuta, että lämpimät päivät eivät tule enää takaisin. Kyllä, kesä on takana, lämpö on takana, unelmat ovat takana - vai kuinka?
Syksyssä sinänsä ei ole mitään vikaan. On kaunista, tunnelmallista ja lämmintä, jos muistaa pitää tarpeeksi monta kerrosta vaatteita päällekkäin! Mielekästä tekemistä ja iloisia asioitakin riitää, mutta silti jokin kiikastaa. "Olisipa vielä kesä", haikailen, vaikken edes ole varsinainen kesäihminen (en grillaile itseäni auringossa tai ryntää ulos jokaisena aurinkoisena hetkenä).
Aurinkoa syön purkista, mutta kysymys kuuluu: rittääkö se? Kyse ei ehkä ole auringon puutteesta vaan kaikesta, mikä liittyy kesään. Kesän puute onkin jo paljon suurempi asiakimppu, jota kaipaan. Kesäaikaan kuuluu esim. valoisuus ulkona ja mielessä, eloisuutta sisimmässä ja kanssaihmisissä, lämpö (mm. lihakset rentoutuvat helposti), tietty suunnittelemattomuus ja vapauden tunne, koska ulkona voi viettää päivät tai yöt ilman suurempia ennakkosuunnitelmia. Ilmasto on sopiva (ainakin minun) iholleni ja hiuksilleni, jotka reagoivat heti, kun lämpötila alkaa laskea syyskuussa. Kesään liittyy vahvasti ulkona oleskelu, monet menot ja jatkuvat tapahtumat, joissa halutessaan voi piipahtaa, mikäli siltä tuntuu. Liikunnalle ei tarvitse järjestää erikseen aikaa ja paikkaa, koska se on muutenkin luonteva osa elämää, esimerkiksi pyöräilyn tai uinnin merkeissä. Asiat sujuvat helpommin, on kenties lomaakin ja mieli rentoutuu kuin itsestään.
Mitä minun (ja vastaavassa tilanteessa olevien) kannattaisi tehdä, kun suklaasta on tullut osa päivittäistä ruokavaliota ja kivojen asioidenkin tekeminen tuottaa ajoittain vaikeuksia? Voisi olla ideaa liittää hitusen kesää tähän vuodenaikaan. Valoa, lämpöä ja intoa kannattaa tavoitella! Valoa voisi lisätä ulkoilemalla valoisaan aikaan (mikäli mahdollista), sulkemalla verhot tiiviisti ja sytyttämällä kaikki asunnon lamput iltaisin. Kuulisin mielelläni, jos jollakin on kokemusta kirkasvalolampuista!
Ajatus tulevasta pitkästä talvikaudesta huolettaa. Valo tunnelin päässä on haalistunut. Millä tavoin sinä (toinen siellä netin ääressä) nautit elämästä iltojen pimentyessä, pitkän talven ajan? Ajatukseni karkaavat tuon tuostakin haaveilemaan elämästä aivan toisella puolella maailmaa, mutta miten kykenisi nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Ymmärrän yhä enemmän, miksi monet suomalaiset pakenevat ulkomaille syys-, joulu- ja talvilomillaan. Ehkä minäkin vielä lähden, kun saan asiat järjestykseen ja ennen kaikkea: matkakassan kokoon.
Huolimatta tietystä alakulosta, joka liittyy pimeyteen, pidän kuitenkin siihen liittyvästä tunnelmasta. Ilta- ja yöaika on tunnetusti otollista aikaa käyttää omaa mielikuvitusta, kirjoittaa, maalata, valokuvata jne. Ajoittaiseen (opiskelu)stressiin olen keksinyt ratkaisuksi kävelyretket lähiympäristössä - ja kamera on tietysti ollut mukana! Tähtikuvioiden bongailu ja jutustelu ulkosalla on mieluisaa puuhaa saada ajatukset pois keskeneräisistä töistä. Vaikka tykkään paljon pimeästä, tuntuu siltä, ettei se yksinään riitä. Elääkseni tasapainoisesti tarvitsen enemmän valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti