On sunnuntai-ilta ja mietin omaa elämääni. Elän selvästikin jonkinlaista taitoskohtaa elämässäni eikä se taida olla edes sattumaa: 25 vuotta tuli ihmisen iässä täyteen tänä vuonna. Kuitenkin ikä on vain numeroita ja sen tajuaa päivä päivältä vain paremmin. Nyt, kun on saavuttanut tietyn pisteen elämässä - kasvanut isoksi ja fiksuksi, tasavertaiseksi muiden ihmisten kanssa - tietää olevansa sama ihminen vielä mummoiässäkin kuin tänään (jos saa elää niin kauan), monta kokemusta rikkaampana vain!
Blogin aloittaminen tässä tilanteessa tulee sopivaan saumaan. Olen aina pohdiskellut paljon (pää tupaten täynnä mietteitä) mutta jostakin syystä kirjoittaminen ei ole sujunut kitkatta. Harvoin olen saanut annettua paljonkaan itsestäni paperille tai näytölle. Kirjoittaminen on ollut jonkinlaista pakkopullaa (lähinnä koulussa), jonka kautta ole yrittänyt vastata kuviteltuihin odotuksiin: opettajan, itseni tai tehtävänannon vaatimuksiin. Tajuan kuitenkin, että ongelma on ollut lähinnä itsessäni ja suhtautumisessani. Kriittisyys on hyvästä mutta liiallinen itsekritiikki tappaa hyvätkin ajatukset, toteutuksen, koko luovuuden. Kesken (kirjoitus)prosessin se on sietämätöntä. Tästä lähin hellitän punakynäni kanssa ja annan mennä. Jo nyt tunnen, kuinka tekstiä pulppuaa sormenpäistäni - enkä edes erityisesti yritä mitään!
Kirjoittaminen on vapauttavaa. Huomaan olevani nyt paljon rennompi kuin esimerkiksi pari viikkoa sitten, kun olen saanut purettua pääni sisältöä tekstiksi. Ehkäpä minulla on aina ollut kova tarve kirjoittaa mutten hölmöyksissäni (mm. täydellisyyden tavoittelu) ole sitä tajunnut. Olen pari yötä kirjoittanut kone sauhuten tuntojani ja ajatuksiani ylös ilman minkäänlaista sensuuria. Julkaisukelpoista materiaalia on vielä varsin vähän, mutta monta pohjaideaa tuleville postauksille jo on (itseäni koskettavia aiheita on koko elämä pullollaan). Kunhan vain itsesensuuri ei iske päälle, niin kaikki sujuu hyvin ja kirjoituksia ilmestyy tiuhaan!Tahdon olla onnellinen - nyt ja tulevaisuudessa. Tajuan, että prosessi on tärkeämpi kuin maali, jota ei ikinä täysin saavuta, mutta se onkin "the point": elää läsnä tässä hetkessä, nauttia ihanuuksista mitä tämä hetki tarjoaa. Tietysti minulla on unelmia ja kehitettävää paljonkin nykytilanteessa. Haluan voida paremmin, nähdä maailmaa, tehdä antoisaa työtä jne. Mutta jossei osaa elää nykyhetkessä, ei edellä mainituista asioistakaan kykene nauttimaan, kun tulevat kohdalle. En tahdo tajuta kuolinvuoteellani: "Kävelin onneni ohi!"
Tällä hetkellä haen inspiraatiota elämänmuutokseeni alla olevista kirjoista, joihin palaan lähiaikoina vielä niin monta kertaa:
Voi, minunkin tavoitteeni on olla onnellinen ja tyytyväinen TÄSSÄ ja NYT. Ei mikään helppo nakki! Tässä hetkessä täysillä läsnäoleminen on himputin vaikeaa, mutta tavoittelemisen arvoista :-)
VastaaPoistaTulipas hyvä mieli! Blogin ensimmäinen kommentti, kiitos siitä! Itse koetan pitää mielessä, että onni kumpuaa sisältäpäin (ulkoisilla olosuhteilla on vähemmän merkitystä kuin haluaisi ajatellakaan). Onnellisuuden kannalta itsensä ymmärtäminen on tärkeä taito, sitä kohti! =)
VastaaPoistaKirjoittelit paljon itsellenikin tutuista aiheista; itsekriittisyys, täydellisyyden tavoittelu ja onnen etsintä. Näitä pohdiskelen itsekin melkein päivittäin. Ajatuksesi tuntuvat kiinnostavilta ja fiksuilta, joten anna mennä vaan! :-) Jään mielenkiinnolla seurailemaan... :-)
VastaaPoista