Onneksi olkoon!

Ennen kuin siirryn eteenpäin ja luon lisää pieniä projekteja (pääni menoksi ja onneksi:), on syytä katsahtaa taaksepäin ja selvittää nykyinen tilanne. Missä olen onnistunut? Ovatko kirjoitukseni olleet pelkkää sanahelinää vailla kosketusta todelliseen elämääni vai olenko todella koettanut parantaa elämäni laatua?

Melkein kaikista vahvimmin mielessä on pyörinyt kielenkäyttö, yksinkertaisesti se, millaisia ilmauksia käytämme päivittäisessä elämässä. Pessimististen sanojen välttäminen ei olekaan ollut niin vaikeaa kuin aluksi kuvittelin! Mitä enemmän olen käyttänyt kieltä positiiviseen sävyyn, sitä enemmän ajatuksetkin ovat tottuneet ilmausten käyttöön ja muotoutuneet kohti uutta optimistisempaa näkökulmaa. 

Olen luopunut pakosta lähes täysin. Pitää, täytyy ja pitäisi sen sijaan putkahtelevat välillä huomaamatta suusta. Myönnettäköön, että varsinkin kirjoittaessa on vaikeaa luopua pitää ja pitäisi -sanoista. Varsinkin kun blogini sisältö keskittyy elämän muuttamiseen, kehittymiseen ja uusien tavoitteiden luomiseen, tuntuu välillä hankalalta välttää sellaisten hyvin luontevien sanaparien käyttöä kuin "pitää tehdä" tai "pitäisi yrittää". Jos kuvitellaan, että ennen projektini alkua käytin päivittäin runsaasti suorittamiseen ohjaavia ilmauksia, on tilanne nyt marraskuun alussa aivan toinen, paljon parempi! 

Minulle on vakiintunut tapa korjata negatiiviisuuteen johtavat sanavalintani silloin, kun kirjoitan tai puhun. En tarkoita kuitenkaan sillä asenteella, että olisi kiellettyä käyttää tiettyjä sanoja. Tässä ei ole kyse itsensä syyllistämisestä - ei todellakaan! Tärkeintä on itse tajuta ja herätä siinä vaiheessa, kun oma persoona on vajoamassa pessimismin suohon. Jos tämän huomaa, on syytä onnitella itseään! Yksi vajoama on vältetty!

Toisin kuin urheilussa tai laihduttamisessa, minun tavoitteideni etenemisessä ei hyödynnetä ainakaan mitään perinteisiä mittareita! Kehittyminen on hyvin suhteellista ja uskon, että muutokset parhaiten huomaa itse. Olen onnekas, ettei minun tarvitse pudottaa esim. 20 kg:a painosta, koska tuon kaltaiset tavoitteet ovat kovin suorituskeskeisiä. Minusta niihin on vaikea suhtautua ilman kaikenlaisia "pakkoja". Minun näkökulmani elämäni muuttamiseen on kehitys jokaisella elämän akselilla. Elämän laadun olisi tarkoitus nimenomaan parantua, eikä siihen sisälly pusertamista, syyllisyyttä, epätoivoa eikä tiettyjen lukemien perässä juoksua. Onnellisuudessa on kyse ihan muusta!

Lepää rauhassa, pakkopulla!

Tänään täytyy lukea tenttiin, pitää siivota ja on pakko käydä kaupassakin (huokaus)... Hetkinen, kuuntele itseäsi! Kuulostaako turhan tutulta? Mistä ihmeestä minä olen oppinut puhumaan tuolla tavalla? Suomen kielen sanavarastossa riittää vaikka kuinka paljon värikkäitä sanoja ja kivoja verbejä, niin miksi ihmeessä käytän kieltä noin pessimistisesti, kuluttavalla tavalla!

Existence-blogin viime postaus, omat pohdintani kielen merkityksestä ja mm. kanssaihmisten puhetapojen havainnoiminen viime aikoina ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että ihmisen kieli (mitä hän käyttää) ja ihminen itse ovat kiinteästi yhtä: esim. niin että puhetapa vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä olemme ja miten toimimme - kuin toisinkin päin! Toisin sanoen, koska tahdon parantaa elämäni laatua, aion keskittyä siihen, millä tavalla ilmaisen itseäni, miten puhun ja mitä sanoja viljelen erityisen paljon!

Viime viikolla "kotonakotona" käydessäni kerroin luopuneeni sanoista: täytyä, pitää ja pakko! Nämä "lempisanani" ovat hiljalleen hivuttautuneet jokapäiväiseen sanavarastooni niin salakavalasti, etten ole osannut puolustautua. Mitä enemmän ajattelee listaa tekemättömistä hommista, jotka pitää tehdä, sitä enemmän näkymätön lasti painaa hartioita. Usein iloinen päivä kääntyy laskuun, kun mieleen muistuu, "mitä tänään on pakko tehdä". Kun sanat on lausuttu ääneen tai mielessä, täyttää epätoivo mielen. Miksi? Omalla kohdallani ei ainakaan siksi, että asiat itsessään olisivat kovinkaan vastenmielisiä, päinvastoin! Velvoittavat ja ahdistavat sananparret sen sijaan tekevät tehtävänsä, ja pian on noidankehä valmis! Epätoivo lisää epätoivoa, samalla tavoin kuin viha vihaa. 

Toivon, että kykenen välttämään pessimististen ilmausten (liika)käyttöä. Vaikka mieltä ei voikaan noin vain muuttaa toimimaan kokonaan toisella tavalla, voi siihen vaikuttaa ulkoapäin eri konsteilla: kielenkäyttö on yksi tapa. Tästä eteenpäin epäterveen hengitystapani lisäksi kyytiä saa myös puhevirtani: kohta se solisee iloisen kevätpuron lailla!

Jos sinulla on vinkkejä, miten käyttää kieltä elämänlaatua kohentavasti tai mitä sanoja kannattaa käyttää harkiten tai viljellä, laitahan kommenttia! Jaa vinkki meidän muiden kanssa!

"Change your thoughts and you change your world." (Norman Vincent Peale)